Nepalin makuja

Olen kuluneen talven aikana innostunut työväenopiston ruokakursseista. Yhden illan aikana

Momoja ja chutney-kastiketta.

kuullaan jostain tietystä teemasta, tehdään sen mukaista ruokaa ja syödään se lopuksi. Täydellinen tapa saada ajatukset muutamaksi tunniksi pois vaikkapa työasioista, oppia uusia keittiöniksejä ja laajentaa samalla makumaailmaansa.

Pari ystävääni on jo pidemmän aikaa kertonut käymistään kursseista Facebookissa, ja olen kuolannut upean näköisille kuville niillä tehdyistä herkuista. Pelkäsin tosin pitkään, etteivät taitoni moiseen riitä ja minut nauretaan pihalle kurssilta. En siksi rohjennut ilmoittautua - ennen kuin tosiaan viime syksynä.

Ensikokeiluni oli venäläisen ruoan ilta, ja tarjoomukset osoittautuivat varsin maukkaiksi.

Sen jälkeen olen käynyt tutustumassa Lousianan keittiöön, pääruokasalaatteihin, turkkilaiseen ruokaan, pihvien paistamiseen sekä tuoreimpana nepalilaiseen keittiöön, jota opiskelin nyt tällä viikolla.


Lousiana-kurssin kreoli- ja cajun-reseptit ovat olleet kovassa käytössä, samoin kuin pihvi- ja salaattikurssien opit.

Mausteista mantelikanaa.

Mitä tästä tuoreimmasta sitten voisi sanoa? Ainakin sen, ettei se Helsingin lukuisien nepalilaisten ravintoloiden tarjonta ole ihan samanlaista. Herkkuahan se vaikkapa Satkarin tai Base Campin ruoka toki on, mutta kuitenkin aika toisenlaista kuin kurssin reseptit. Näissä ruoissa näkyi muun muassa enemmän kiinalaisia vaikutteita kuin noissa nepalilaispaikoissa.

Kumpi sitten on aidompaa? Tiedä häntä. Kurssilla tehtiin erilaisia linssi- ja papuruokia, dippejä ja chutney-kastikkeitä, kukkakaalipilahvia sekä muutamaa liharuokaa. Niistä yhden pääaineksena oli lammas, kahden kana.

Lisäksi laitettiin höyryssä kypsennettyjä jauhelihatäytteisiä momo-nyyttejä, jotka muistuttivat vähän vaikkapa pelmenejä. Maut eivät olleet hurjan tulisia, vaikka esimerkiksi jeeraa, sarviapilaa, tuoretta inkivääriä, chiliä ja kurkumaa upposi annoksiin ihan kunnioitettavia määriä. Sekä tuoretta korianteria, jota saksittiin lähestulkoon ruokaan kuin ruokaan.

Kaikki eivät kursseilla tee kaikkea, vaan yleensä työskennellään pareittain. Yksi pari vastaa 2-3 ruokalajista. Meidän kaksikkomme teki riisipilahvia, mausteista mantelikanaa sekä mannahalvaa, erikoista puuromaista jälkiruokaa.

Oma aikani upposi pitkälti mantelikanaan, josta tulikin varsin maukasta. Mutta ei todellakaan samantapaista kuin nepalilaisravintoloiden kanakastikkeet.

Perunatäytteisiä leipäsiä.

Illan eväiden tarjoama esteettinen nautinto ei ehkä ollut suurta, mutta makumaailma oli kuitenkin mielenkiintoinen.

Ehkä tämä menee silti enemmän harrastuksen puolelle, sillä en usko että nämä ohjeet niittävät kotona tai vierastarjontana yhtä suurta menestystä kuin vaikkapa aiemmat kursseilta opitut suosikit cajun-lohi, metsästäjänleikkeet ja texmex-salaatti.

Paitsi jos pitää keksiä tarjottavaa kasvissyöjille, sillä nepalilaisittain tehdyt kasvisruoat olivat varsin maukkaita ja palkokasvien ansiosta proteiinipitoisiakin.