Pitihän sitä tietysti myös kokeilla kylpylähoitoja. Aluksi tunnin mittainen klassinen hieronta. Span vastaanotossa hätkähdin kyllä aluksi, kun lähes kaksimetrinen kalju mies tuli hakemaan hierottavaksi. "Nyt kyllä sattuu...", ehdin tuumia.
Voiman sijasta herra käytti kuitenkin tekniikkaa. Kävi läpi niin jalkapohjat kuin sormien välitkin, ja jännitykset suorastaan sulivat. Paitsi pahasti jumissa olevasta yläselästä, joka kuulemma tarvitsee useamman hoitokerran. Pakko se lienee uskoa, kun kerran oma urheiluhierojanikin juuri minua samasta aiheesta ripitti.
Hieronnan jälkeen tutustuin sitten allasosastoon, joka oli melkoisen pieni. Ei päässyt kunnolla uimaan. Saunat olivat kuitenkin kivoja, joten sai siellä nyt jonkin aikaa saunoen ja porealtaassa istuskellen uppoamaan.
Illallistimme vanhassakaupungissa, jossa tosin aikaa upposi melko lailla ravintolan etsintään. Vappuviikonloppu oli houkutellu kaupunkiin reippaasti suomalaisia, ja olihan tuo virolaisillekin juhlapyhä. Lähes kaikki paikat olivat tupaten täynnä, emmekä olleet tajunneet tehdä pöytävarausta. Mutta lopulta metsästys kuitenkin tuotti tulosta ja saimme pihviä napaan.

Voipa hyvinkin olla, että tähän lakkaukseen tulee turvauduttua jatkossakin. Varmastikin kätevä tapa saada kynnet kestävään kuntoon vaikkapa lomareissun alla. Pitää siis varata ennen kesälomamatkaa.
Toinen hoito oli sitten kasvojen mikrohionta. Sekaihoni kaipasi tehohuoltoa talven jäljiltä, ja tuon luvattiin muun muassa supistavan huokosia sekä tasoittavan ihon väriä. Siskoni ainakin kehui nassun näyttävän tasaiselta heti hoidon jälkeen, ja ihan tyytyväinen olen ollut kyllä tulokseen tässä viikon mittaankin. Ulkonäössä ei ehkä ihmeitä tapahtunut, mutta iho tuntuu selvästi paremmalta.
Hotellin hoitola oli siisti ja kauniisti sisustettu, eikä palvelussa ollut valittamista. Hinnatkin olivat ainakin suomalaisittain kohtuullisia. Oli reissun jäljiltä oli rentoutunut ja raukea - varsinkin kun matkan päätteeksi oli pakko kokeilla hotellin ravintola Grill 350:n erikoisuutta, puolimetristä makkaraa. Mötikällä oli oikeasti mittaa se puoli metriä! Hyväähän tuo oli, lihaisaa ja hyvin grillattua. Lisukkeina erilaisia kastikkeita, perunasalaattia ja hapankaalia. Silti on tunnustettava, että puoli metriä oli aika lailla liikaa. Olisi pitänyt tilata yksi annos ja syödä se puoliksi.
Miniloma Tallinnassa on kyllä oikeasti ihan suositeltava juttu. Harmittamaan jäi makkaraähkyn lisäksi vain se, että olisi pitänyt teettää myös jalkahoito. Seuraavalla reissulla tämäkin virhe on paikattava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti